HalSi-lehti ilmestyi ensimmäisen kerran johtajavoimin Kärävuoren kolon avajaisiin keväällä -95 ja sen jälkeen ilmestynyt vähemmän säännöllisesti neljästä yhteen numeroa vuodessa. HalSi-nimen piti alun alkaen olla vain työnimi, mutta siellä lehden kannessa se vielä näinä päivinäkin komeilee. Ensimmäiset leikkaa-liimaa monista versiot toteutettiin sekalaisen johtajaporukan voimin, josta pikkuhiljaa alkoi muotoutumaan porukka joka otti vastuulleen lehden tuottamisen. Tämä epävirallinen porukka toimi välillä säännöllisesti ja toisinaan taas ei aina vuoteen 2000 asti. Tällöin perustettiin media-team jonka kontolle lehti ja webbisaitin huolehtiminen annettiin.
Tämän termin mukaisia kirjoituksia ei tällä hetkellä ole.